Loomio
Tue 3 Jan 2017 1:48PM

I kirja: Luokkavallan vahtikoirat (Emilia Kukkala & Pontus Purokuru 2016)

TR Tuulia Reponen Public Seen by 460

Aluksi teknisiä ohjeita

Lukupiirin formaatista äänestettiin joulukuun aikana, ks. kysely.

  • Lukuaika on 4 vkoa
  • Lukusuositus 80-120 sivua
  • Lukukierroksen aikana järjestetään yksi äänipuhelu/videokonferenssi
  • Kirjasta keskustellaan 2 vkoa sille varatussa ketjussa
  • Uusia kirjoja saa ehdottaa jatkuvasti sille varatussa ketjussa
  • Kierroksen päätteeksi käytetään 1-2 vkoa seuraavasta kirjasta äänestämiseen

Tämän kirjan lukuaika on siis alustavasti 3.1.-31.1. Onko kaikilla jo kirja? LV:tä löytyy ainakin Elisashopista ja kirjastoista. Ensimmäinen kirjanpurku voisi olla joko puolivälissä tai kolmannen viikon lopussa 17. tai 24.1.? Sopivatko tiistait purkupäiviksi vai olisiko esim. maanantait parempia? (Siinä tapauksessa vaihtoehdot olisivat 16./23.1.)

Tapahtuuko kirjasta käytävä Loomiokeskustelu kirjan luvun lopuksi vai sen aikana? Molemmille vaihtoehdoille löytyy perusteluja puolesta ja vastaan. Esim. jos ei ymmärrä jotain, voisi kysyä kun asian muistaa vielä, toisaalta ei voisi spoilata muiden lukukokemusta kyselemällä ennakkoon asioita, joita muut ei oo lukenu. Toisaalta voiko tietokirjoja spoilata samalla tavalla kuin fiktiota?


Olen käynyt Luokkavallan vahtikoirien esipuheen läpi ja tein seuraavan tiivistyksen kappeleiden sisällöstä:

I luku
• vallanpitäjien puuttuminen journalismiin
• journalismin yhteys kapitalismiin & parlamentaariseen politiikkaan

II luku
• mediatyön arkiset olettamukset: tasapuolisuus, kritiikittömyys omaa ammattiasemaa kohtaan, media politiikan ulkopuolella
• tutkimusaineisto: toimittajahaastattelut & kysely

III luku
• media piilonationalismin ylläpitäjänä & yhtenäisen kansan tuottajana

IV luku
• enemmistö/vähemmistöryhmien käsittely mediassa, esim. maahanmuuttokeskustelu
• julkisen keskustelun politiikkakäsityksen kapeus

V luku
• uudenlaisen, vallan haastavan, journalismin mahdollisuudet

Kaikki kappaleet kuulostavat mielestäni erityisen mielenkiintoisilta, joten jos olet nopea lukemaan ja sinulla on aikaa, suosittelen lukemaan koko kirjan (269 s.). Kiireisemmälle lukijalle suosittelen lukuja 1, 3 ja 4. Teen tämän puhtaasti esipuheen avainsanojen perusteella, jotka näyttävät liittyvän diemin politiikkakäsitykseen: journalismin yhteys kapitalismiin, piilonationalismi, maahanmuuttokeskustelu mediassa.

Lukualueen suosituksen antaminen on sikäli minulle vaikeaa, koska minulla ei ole paperikopiota, eikä e-kirjassani näy sivunumeroita sisällysluettelossa eikä muuallakaan. Lukualueeni saattaa olla siis suurempi kuin 120 sivua. Jos jollakin teistä näkyy sivunumerot, voisitteko kertoa miten suuri lukualue noista kappaleista muodostuu?

PN

Pekka Nikander Tue 3 Jan 2017 2:22PM

Saanen LV:n kirjaston kautta tällä viikolla. Minusta olisi parempi käydä online-keskustelua sitä mukaan kun kukin meistä saa luettua kirjaa. Oma kokemukseni on, että se motivoi muitakin lukemaan. Ja ainakin se voi auttaa valitsemaan tietoisemmin mitä kannattaa lukea ja mitä jättää lukematta. En oikein usko, että tällaisten kirjojen osalta pystyy pilaamaan lukukokemusta "juonipaljastuksilla". :smiley:

Mitä tulee purkuun, jos puhutaan ilta-ajoista, minulle sopii edelleen vain maanantait. Sekä 16.1. että 23.1. illat ovat tällä hetkellä edelleen vapaita.

TR

Tuulia Reponen Tue 3 Jan 2017 8:28PM

Vaikuttaisi siis siltä, että maanantai olisi paras päivä. Jos sovitaan vaikka, että purkuilta on maanantaina 23.1. Kellonaika voisi olla vaikka klo 19.00, jos se sopii kaikille. Saa ehdottaa vaihtoehtoista päivää/aikaa, jos tuo ei ehdottomasti käy.

Laskeskelin lukualueen pituutta Villen avustuksella ja vaikuttaisi siltä, että valitsemani kolme kappaletta ovat yhteensä pituudeltaan n. 130 sivua. Se on siis hieman yläkantissa sovitusta 80-120, mutta ei aivan mahdoton. Selviämmekö tästä, vai pitääkö joku kappale pudottaa lukualueesta?

Olen Pekan kanssa samaa mieltä siitä, että onlinekeskustelu tukee kirjan lukua, joten olkoon se täten avattu!

VS

Ville Saarinen Tue 3 Jan 2017 9:43PM

Vaikuttaisi siis siltä, että maanantai olisi paras päivä. Jos sovitaan vaikka, että purkuilta on maanantaina 23.1. Kellonaika voisi olla vaikka klo 19.00, jos se sopii kaikille. Saa ehdottaa vaihtoehtoista päivää/aikaa, jos tuo ei ehdottomasti käy.

On aika todennäköistä, että tuo osuu juuri Helsingin meetupin päälle (9.1 + 2 viikkoa). Purkuun on äänestyksen mukaan käytettävissä vain yksi kerta, joten kävisikö jos se olisi ihan lukuajan lopussa tai sen jälkeen? Esim 30.1 tai 6.2?

TR

Tuulia Reponen Wed 4 Jan 2017 12:14PM

Aivan, en tajunnutkaan, että se menisi Helsingin meetupin kanssa päällekkäin. 30.1. kuulostaa minusta hyvältä.

RA

Risto Ala-Kaila Wed 4 Jan 2017 12:48PM

Minusta Pekan ajatus (yllä) on hyvä käydä online keskustelua tällä palstalla sitä mukaa kun saa kirjaa luettua. Itse asiassa taisin jo vähän aloittaakin sitä varkain Tuulian kanssa miettimällä voisiko kirjasta käydyn keskustelun littää New Deal politiikkapilarin valmisteluun. Voisin vielä kerran siirtää sen tähän kirjan yhteyteen, eikö niin?

Vallan vahtikoiriin liittyviä huomiota

Pohdiskelimme @tuuliareponen kanssa miten tämän saisi liittymään politiikkapilareita valmistelevaan keskusteluun ja löysimme siihen jo aika monta tulokulmaa New Deal talouskeskusteluun. Siirsin noita muutamia avauksia tähän alle.

Vilkaistuani äsken vähän esipuhetta Vahtikoiriin @tuuliareponen, huomasin että Kukkala ja Purokuru tarjoavat kyllä monia aineksia New Deal talouspolitiikkapilariin (talouskasvu, kilpailukyky, velanotto, eläkerahastojen ja valtionyhtiöiden omistajaohjaus), jotka Suomessakin tulisivat olla kriittisemmän tarkastelun kohteena. (Vuonna 2015 pääministeri Juha Sipilä nauhoitti kansalaisille suunnatun puheen, jonka Yleisradio esitti kanavillaan keskiviikkona 16. syyskuuta. Sipilän viesti oli, että ”Suomen tilanne on poikkeuksellisen vakava”.)

Suomen valtion velkaantumisnopeudeksi saadaan sopivia vuosia valikoimalla ja laskutapaa vaihtaen kuitenkin mitä tahansa puolen miljoonan ja miljoonan euron tuntivauhdin väliltä (minkä Sipilä jätti puheessaan sanomatta).
- Suomen velkatilanne ei silti ollut (Sipilän julistuksen hetkellä) huono, jos sitä vertaa muihin euromaihin.
- Suomella oli (Sipilän puheen hetkellä) 183 miljardia euroa varoja eläkerahastoissa, toisin kuin Saksalla ja Ranskalla. Rahastot myös tuottivat varoja nopeammin kuin kunnat ja valtio ottivat velkaa.
- Suomen talouskasvu (toisin kuin Sipilä väitti) ei ollut Euroopan hitainta. Suomi on jatkuvasti mainittu maailman kilpailukykyisimpien maiden joukossa, ja teollisuustyön hintakin on alempi kuin Ruotsissa tai Saksassa.
- Suomi on suhteellisesti tarkasteltuna Euroopan vauraimpia maita.
- Suomi on maailman kuudenneksi paras maa yrittää (Forbesin mukaan) ja paras maa omistaa.
- Kansan buuattua Sipilälle Suomi100-vuotta juhlissa uuden vuoden aattona Iltalehti uutisoi Taloustutkimuksella teettämänsä kyselyn, jossa jo yli puolet suomalaisista (56  prosenttia) epäilee, että hallituksella on salainen agenda eli hallituksen päätarkoitus on muuttaa yhteiskunnan valtarakenteita eikä niinkään korjata Suomen taloutta:

http://m.iltalehti.fi/uutiset/201701022200048109_uu.shtml?orig_ref=http%3A%2F%2Fm.facebook.com%2F

(Taloustutkimus haastatteli Iltalehden pyynnöstä 1 136 ihmistä internetpaneelissa 15.–19.12.2016. Vastaajat edustavat äänestysikäisiä suomalaisia sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan painotettuina. Virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.)

Tähän Tuulia vastasi viittaamalla Kimmo Grönlundin ja Hanna Wassin toimittamaan Eduskuntavaalitutkimukseen (2015) Poliittisen osallistumisen eriytymisestä. Oikeisto/vasemmisto akselilla tapahtunutta murroksessa tarkastellaan paitsi vaaleja, myös laajasti äänestäjien arvoja ja asenteita, poliittisen kiinnittymisen muotoja ja demokratian toimivuutta:

http://www.vaalitutkimus.fi/documents/Eduskuntavaalitutkimus_2015.pdf

Itse haluaisin vielä viitata myös valtion ja kuntien johtamiseen littyvään keskusteluun muutamalla artikkelilla:

A Country Is Not a Company by Paul Krugman
http://kttm.hoasen.edu.vn/sites/default/files/2015/08/user22/krugman_1996_a-country-is-not-a-company_0.pdf

Voiko kuntaa johtaa kutenyritystä? Jukka Moilanen
http://docplayer.fi/409917-Voiko-kuntaa-johtaa-kuten-yritysta.html

Like · Reply · 2 days ago

RA

Risto Ala-Kaila Wed 4 Jan 2017 12:48PM

Voi harmi, kun minulle taas ei sovi mitkään maanantait tammi-maaliskuussa, koska olen opettamassa koko illan (kahdesta yhdeksään). Tiistai-illat olisi mulle kyllä käynyt! Eikö sulle @pekkanikande sovi kumpikaan noista Tuulian ehdotuksista eli 17. tai 24.1.? Miten muuten suhtaudutte aikaisempaan ehdotukseeni, että purkupäivä olisi sunnuntai klo 18 esim. 22. tai 29.1.?

PN

Pekka Nikander Wed 4 Jan 2017 12:58PM

@ristoalakaila Arki-illat ovat lapsiperheen rajallisin luonnonvara :-)

Yksittäisen sunnuntai-illan voin hyvin järjestää, uskoisin että kumpi vaan 22. tai 29. onnistuu.
Toisaalta vaikka aionkin lukea tämän kirjan, tähänastisen perustella näyttää siltä että siinä on sen verran vähän "rakenteellista" asiaa (eli analyysia sellaisista yhteiskunnan rakenteellisista ominaisuuksista, joita emme yleensä "kykene" havaitsemaan), että en ehkä jaksa olla tästä kirjasta kovin kiinnostunut. (Kirjavaraus muuten tuli kirjastoon, eli pääsen tänäiltana alkuun.) Minua kun kiinnostaa enemmän ymmärtää, miksi tämä yhteiskunta toimii niin päättömästi kuin toimii, kuin yrittää vaikuttaa asioihin (ainakaan perinteisin keinoin).

Eli mun puolesta purkutilaisuuden voi hyvin pitää tiistainakin; voin jättää väliin.

RA

Risto Ala-Kaila Wed 4 Jan 2017 1:22PM

Olithan sinä Pekka Parviälystäkin kiinnostunut vaikkei siinä ole juurikaan "rakenteellista" (=analyytistä/tieteellistä?) asiaa! Eikö sitä paitsi Vallan vahtikoirat pyri juuri osoittamaan niitä toimimattomia rakenteellisia epäkohtia, joissa toimittajien kuuluisi räksyttää analyyttisemmin?

RA

Risto Ala-Kaila Wed 4 Jan 2017 3:40PM

Mua jäi vähän kiinnostaan mitä Pekka mahtaa tarkoittaa yhteiskunnan ja sitä kritisoivan median rakenteellisella analyysillä? Voiskohan tää Fuchsin kommunikaation teoria olla jotain sinnepäin? Uusia kirjapiirikirjojahan piti miettiä koko ajan listalle, vai mitä @pekkanikander?

http://www.uwestminsterpress.co.uk/site/books/10.16997/book1/

PN

Pekka Nikander Wed 4 Jan 2017 6:37PM

@ristoalakaila hieman sanojani varmaankin vahingossa vääristellen kysyt "mitä Pekka mahtaa tarkoittaa yhteiskunnan ja sitä kritisoivan median rakenteellisella analyysillä?" En käsittääkseni puhunut mitään mediasta, kun sanoin että kirja ei niin kovin paljon kiinnostane. [Luen sitä nyt, palaan sisältöön vähän myöhemmin.]

Minua kiinnostavat yhteiskunnan syvärakenteet. Se miten tämä muurahaiskeko, jossa elämme, vaikuttaa elämäämme ilman, että sitä (normaalisti) huomaamme.

Tähän astisista oppimistani syvärakenteista ehkä helpoiten hahmotettavissa on velasta perittävän koron merkitys. Hieman asiaa yksinkertaistaen voidaan todeta, että korko pakottaa rahainflaatioon. Rahainflaatio on taas helposti perusteltavissa vain, jos talous kasvaa. Toisin sanoen se, että lainoista peritään korkoa, "pakottaa" yhteiskunnan talouskasvuun. Toisaalta talouskasvua on huomattavasti helpompi saavuttaa, jos väestö kasvaa, verrattuna tilanteeseen jossa väestö vähenee... Tällaisia rakenteita haluan oppia perusteellisesti ymmärtämään.

Se, että valtamedia myötäilee valtaa eli eliittiä ei ole ensinnäkään mikään uutinen minulle ja toisekseen toimittajien keskimääräisten intressien ymmärtämiseksi ei tarvita kovin syvällistä asioiden pohdintaa tai uusien ajattelutapojen oppimista. Toki on mielenkiintoista nähdä, mitä Kukkala ja Porokuru saavat asiasta irti, mutta ei minulle nyt mitenkään merkittävän mielenkiintoista. Tuskin tulen lukemaan kirjaa ainakaan toiseen kertaan... :smiley:

Load More